Haussa ihan kuka vaan ja mistä vaan

Olen viimeisen parin viikon aikana viihdyttänyt itseäni selailemalla nettideitti-ilmotuksia. Juu, omakin tuli väsättyä, mutta sen kohtalo oli lyhyt ja varsin traaginen. Tästä lisää myöhemmin, jahka olen saanut tapauksen prosessoitua mielessäni ja pystyn siitä taas puhumaan.

Mutta ne muiden ilmoitukset. Niiden selaaminen on samaan aikaan masentavaa, riemastuttavaa sekä valaisevaa. Hyvin pienen selausotannan jälkeen (20-30 -vuotiaat helsinkiläismiehet sekä kilpailun arvioimiseksi varovasti mulkoillut naisten ilmoitukset) voi sanoa, että kaikki hakevat huumorintajuista ja luotettavaa kumppania, jonka tulisi "huolehtia itsestään", vaikka ei tarvikaan olla urheilullinen.

Okei, oletetaan, että suhteet ovat kohtalaisen samat myös reaalimaailmassa, ja sinkut vaativat toisiltaan vain huumorintajua, luotettavuutta sekä itsestään huolehtimista mikä voi olla hakijan näkökannasta riippuen mitä vain. Aina lähtien siitä, ettei nyt näytä ihan Jabba the Hutilta päättyen himofitness-kisaajaan.

Niin tästä päästään asiaan joka on minua huolestuttanut ja kummastuttanut jo pitkään:

Millä pilipalikriteereillä se toinen valitaan?

Koska olen nähnyt monta tapausta, jossa ulkopuolisen silmään näyttää siltä, että kaveriporukassa on pari sinkkua jotka ovat päättäneet keskenään pariutua, että onpahan joku ja onhan tuo nyt huumorintajuinen ja luotettava, niin mikä jottei... Ja sitten sitä luullaan, että rakkaus on semmoista tohvelinmakuista elämää ja parin kakaran jälkeen ne tohvelitkin ovat oksennuksessa.

Newsflash vaan kaikille, teidän ei tarvitse tyytyä siihen ensimmäiseen huumorintajuiseen ja luotettavaan tyyppiin jonka kanssa nyt vähän housuissa vipajaa ja ei ihan aamulla ahdista. Koska tulossa on ihan varmasti sitten se tyyppi jonka kanssa maailma pysähtyy, ja onhan se sitten ikävää yrittää sotkua avata kun kotona odottaa oksennustohvelit.

Kyllä vain, vaikka itse olenkin kyyninen sinkku, niin olen luotettavalta taholta saanut kuulla, että niitä ihan oikeita ja kliseisiä sielunkumppaneita on olemassa. Ne löytää jahka lopettaa etsimisen, mutta pitää kätensä irti tohveleista ja silmänsä kuitenkin auki.

Itse en koskaan ole ollut tyytyjä, joten sen vuoksi kannankin 90% ajastani sinkkuuttani ylpeydellä, vaikka ei niitä ottajia nyt ihan torjuttavaksi asti ole ollut. Ainakaan jonossa torjuttavaksi.

Miten vastaat katseeseen?

Ah flirttailu. Tai ei sitäkään, pitkä katse kaksilahkeisten suunnalta. Miten siihen reagoit, ja mitä se kertoo sinusta?

Vaihtoehdot:

A) Tuijotat miestä epäuskoisena, sen jälkeen vilkaiset taaksesi (kuitenkin kyttää jotain bimboa selkäsi takana) sen jälkeen nyhjäiset hametta (ettei helma ole jäänyt sukkahousujen väliin) tai jos päälläsi on housut vaivihkaa tarkistat, että rissat ovat kiinni

B) Hymyilet coolisti, olet kaunis ja tiedät sen

C) Hymyilet coolisti, luulet olevasi kaunis, mutta oikeasti näytät suohirviöltä ja mies vain kauhisteli rikkinäisiä sukkahousujasi

D) Hymyilet coolisti, olet suohirviö ja tiedät sen, mutta et välitä siitä

E) Hermostut, mies on kuitenkin joku raiskari



Ja ne selitykset:

A) Olet nujerrettu seinäkukkanen, jolla on kastemadon itsetunto. Oletko mahdollisesti kotoisin Keski- tai Pohjois-Pohjanmaalta? Tulet luultavasti seurustelusuhteessasi olemaan "tyytyjä" eli otat ensimmäisen miehen joka sinut huolii

B) Sinä olet se bimbo joka löytyy yleensä henkilö A:n takaa

C) Elät ihanassa pilvilinnamaailmassa ja et voi käsittää, miksi ei flaksi käy. Peilin ostaminen auttaa joskus

D) Nyt pyyhkii hyvin! Realiteetit ovat kohdallaan, ja saatat joskus jopa repäistä ja vastata tuijottelijalle silmäniskulla

E) Jaha, vastauksiin eksyi pariutuneitakin. Jätä miehesi, sen jälkeen sinkkujen maailma signaaleineen ei näytä noin pelottavalta


Itse käyn päivästä riippuen läpi tilanteet Ceestä Aan kautta Eeehen, riippuen siitä miten pitkään kaksilahkeisten tuijottelu kestää. Yleensä syynä on se vessapaperinpala kengässä tai pipon pystyynnostama tukka, mutta kevään ja optimismin aikana on hyvä aina aloittaa itsensä tarkastelu valheella. Suosittelen!

Laittakaahan kommentteihin, että mikä nasahti omalle kohdalle (huomatkaa, kalastelen kommentteja, haluan osoittaa, että tätä lukee muutkin kuin äitini.)

Tästä se lähtee

Tulen kotiin. Ruokin kissat. Lämmitän mikropitsan. Se jää haaleaksi keskeltä.

Kuulostaako mielenkiintoiselta?

Haluatko kuulla lisää?

Epäilen, vuodatan silti. Miksi en laittanut tätä blogia vuodatukseen?

Tämän harhailevan blogin tarkoitus on valottaa säihkyvää ja säkenöivää sinkkuelämää pääkaupunkimme kiihkeässä sykkeessä. Kuten tämän tekstin aloituksesta voi päätellä, suurin osa illoista päättyy lähikebabin hakemiseen ja akuankan lukuun kiihkeän petipainin sijaan. Joten tässä blogissa kaivellaan myös syitä siihen, että miksi ei nyt flaksi käy. Miksi ei ovi muistuta Stockmannin pyöröovea Hullujen Päivien aikaan?

Onko syynä kovaääninen nauruni? Tai kenties se, että juon viinaa kuin miehet? Ei, nyt keksin, se on se kello kolmelta aamuyöllä iskevä tietoisuus siitä, kuinka ällöttävä, lihava, ruma ja muutenkin tyhmä sitä on. Siinä vaiheessa ei auta kaverien vakuuttelut.

Jossain täällä se syy on, tervetuloa mukaan selvittelemään. Siinä välissä lupaan myös mollata katkeruuden ja kyynisyyden peittämällä äänellä ystävieni muka niin näennäisen onnellisia parisuhteita, pakkohan niissä on jotain vikaa olla!

Joten ei muuta kuin kevättä kohden!