Ihastumisvaara

Tänään, tai, no jo eilen, koettiin ensimmäinen rehellinen kesäsade, joka toi mukanaan toivoa myös siitä, että nyt ne perkeleen lumet on ja pysyy poissa kaduilta. Enää ei tule takatalvea.

Joten, voidaan olettaa ja jopa sanoa, että kevät on täällä. Hyvä juttu ilmastollisesti, lämmintä, aurinkoa jne.

Ihmissuhteiden kannalta ihan perseestä. Pitää kammata hiukset aamulla kun ei voi enää syrtätä pipoa korville. Pitää pitää muitankin kenkiä kuin uskollisia tennareita. Pitää meikata, koska kalvakkuutta ei voi enää pistää syys/talvi/kaamos/lumimasennuksen syyksi.

Mutta eritoten siksi, että itse olen aurinkoenergialla käyvä otus ja kun kevätaurinko pikkuhiukkasen pilkottelee, niin hormonimylly päsähtää pyörimään ylikierroksilla.

Tämä tarkoittaa vakavaa ihastumisvaaraa. Etenkin siksi, että ei ole ketään potentiaalista ihastumisen kohdetta ollut lähimaillakaan, vaan käsi poskella toteutetut huokailut on pitänyt kohdistaa amerikkalaisten viihdesarjojen tähtiin. Joten tiedän tasan tarkkaan, että ihastun, läkähdyn ja teinitermein sanottuna läimähdän korviani myöten ensimmäiseen kohtuu-ok-hyvännäköiseen kaksilahkeiseen joka edes juttelee minulle enempää, kuin pakolliset tervehdykset. Kun keväthöyryisessä päässäni olen ihan varma, että se tarkoittaa sitä, että mies on kiinnostunut. Kyllä vain, se, että se juttelee juuri minulle on se ainoa merkki mitä tarvitaan, kun käsi jo hapuilee vaaleanpunaista tussia ja piirtelee sydämiä vihkon reunaan.

Okei, ihastuminen on ihanaa, se tuo väriä tylsiin päiviin kun voi kytätä ihastumisensa kohdetta mesessä/facebookissa/kadulla/sanomalehden välistä/kiikarilla/kuumailmapallosta/naapurin puusta, tiedättehän te. Mutta, jos ihastumisen kriteerinä on nopeus, eli sitä valitaan se ensimmäinen joka sattuu tähtäimeen, niin ennusteet sille, että ihastumisen kohde olisi "se oikea" (tai edes "se väärä mutta joka tuntuu tosi pitkään oikealta, tai ei edes tunnu mutta on ainakin hyvä sängyssä niin että sitä kestää pidempään"), ovat aika huonot. Niinpä ainakin itseni kohdalla tällaiset salamaihastumiset ovat johtaneet joskus hyvinkin noloihin lopputuloksiin, kun on vihdoin saanut sen ihastuksensa kammettua puolinelsonilla ketoon, ja sitten tajuaa, ettei se nyt ollut oikein kummonenkaan.

Noh, pelko perseessä odotellaan kevään etenemistä. Viime viikonloppu oli onneksi hiljaiseloa tutussa pariskuntaseurassa niin mitään peruuttamatonta ei tapahtunut. Mitähän turvallista sitä keksisi loppukevääksi ja -kesäksi, voisi turhat hasardit välttää tänä vuonna.