No niin muttaku

*Antaa blogille tekohengitystä*

No niin, kuollutta on ollut niin seuraelämässä kuin siitä kirjoitettaessa, mutta kun viikonloppuna sai taas hieman ajateltavaa, niin pitäähän se tänne purkaa.

Lainatakseni itselleni hyvin rakasta yhtyettä eli Pariisin Kevättä:

"Hei mitä sä vaiheilet?"

Tämä kysymys siis ihan omalle päälleni osoitettu. Kun nyt tuntuu, että pitkään vajan nurkassa maanneet ajatusmyllyt kun on otettu käyttöön, niin hivenen hurttaa kone tyhjää.

Skenaario oli siis tämä: Poika (1), Tyttö (1), lauantai-ilta (myös 1), suudelmia (monta) ja yhteinen yöpaikka (1).

Tästä voi jatkaa monella eri tavalla, tällä kertaa tilanne jatkui ihan normaalisti tekstiviestien vaihdolla. Kaikki kunnossa, eikö?

No EI.

Hyvin helposti saa itselleen selitettyä mustan valkoiseksi ja toisen erittäin vastahakoiseksi ja tilanteen täysin mahdottomaksi ja oikeastaan sellaiseksi, että se kannattaisi se ensimmäinenkin tekstiviesti jättää lähettämättä. Kun eihän se kuitenkaan ja tämä oli nyt tässä.

Ylianalysoinnin kohteeksi kelpaavat puolikkaat lauseet ja poistuessa viimeiseksi lausuttu sana (se kädenheilautuskin oli aika puolihuolimaton, mitä SE MERKITSEE?!).

Onneksi on ystäviä, jotka voivat takoa järjen lekalla hieman siementä kalloon, että nyt rauhoitutaan ja otetaan muutama Berocca jonka jälkeen mietitään asiaa uudemmalta tolalta. Ja kaikki on hetken hyvin.

Kunnes tulee hetki jolloin viimeiseen tekstiviestiin ei saa vastausta ja koko vene menee nurin uudestaan. Tällä kertaa koskessa.



(Huolestuneille lukijoilleni, näin optimistisesti monikossa, ei hätää, en ole vanhanpiian elämää mihinkään lopettamassa. Kunhan kiirehdin paikkaani sydäntahdistimien jonotuslistalla).