Kysymys.

Kuvan lähde.

Kinkkupitsa? Kinkkupitsa.

Oho, meinasi karata teksti maailmalle ennen aikojaan.

Kerrotaan, että miehet ajattelevat seksiä ainakin kerran minuutissa (joidenkin lähteiden mukaan viiden sekunnin välein, mutta se tuntuu jo liioittelulta). Voisin väittää, että naiset tekevät samaa, seksin tilalle vaihdetaan vain miehet yleensä.

Jos pyydyksessä on jo mies, niin sitä vatvotaan, että mitä se nyt ajattelee, ja mitä se nyt käytöksellään tarkoittaa ja vieläköhän se rakastaa. Jos äijänvonkale on vasta katiskan suuaukolla, niin sitten aivot käyvät ylikierroksilla ja päässä pyörii perinteinen ''mitä se tolla tarkoitti ja tykkääköhän se musta ja miksi se tolle losolle hymyilee mut mulle ei" -ajatusketju. Ja jos miehestä ei ole hajuakaan, niin silloin aivot pohdiskelevat sen ongelman parissa, että mistäs sellaisen saisi. Seksihommat lohkaisevat tästä ajatuskierrosta murto-osan, toki niitäkin välillä päähän pilkahtaa.

Tästä naisten vatvomisesta elantonsa repii iso läjä naistenlehtiä sekä tv-sarjasta elokuvatrilogiaksi jo paisua Sinkkuelämää. Nainen tarvitsee aikaa pyöritellä ja pohtia, mietiskellä ja suunnitella.

Miehille se on yksinkertaisempaa. Jos he tykkäävät, he näyttävät sen ja odottelevat naisen reaktiota. Nainen taas alunperinkään ei tiedä tykkääkö, hän haluaa tutustua enemmän ja päättää sitten. Toki senkään jälkeen omaa kiinnostustaan ei voi näyttää, kun eihän sitä tiedä tykkääkö mies vai ei (ps. kyllä sen tietää, ne näyttää sen) ja tilannetta pitää vatvoa pitkän aikaa.

Joskus miesten kannalta naisten vatvomisessa on hyötyä. Nimittäin naiset voivat muuttaa mielensä miehen fckbl-tasosta "kunhan ensin tutustutaan". Lähteideni mukaan miehillä se on pysyvä panisin-en panisi -asteikko. Naiset taas vakuuttelevat itselleen ja muille, että esimerkiksi miehen ulkonäöllä (ja seksikkyydellä) ei ole tavattaessa merkitystä, kun tutustumisen myötä voi sitten kiinnostus herätä.

Itsehän ajattelen kuten miehet. Jos toinen ei ole fckbl, niin se ei ole ja siinä ei auta edes se, jos se lukee alasti jalkojeni juuressa Tommy Tabermannia, ruusu hampaiden välissä sekä mandoliinin soidessa taustalla.




Ai niin, kun uskollisilta lukijoiltani kuitenkin tulee vikinää, niin kerrottakoon, että Nettideitti, teh ultimate experience Part II poiki jopa yhdet treffit oikeinkin mukavanoloisen kollin kanssa. Harmi vaan, että ei siellä kyllä mitkään kipinät lennelleet, ja vaikka naispuoliset ystäväni yrittävät vakuuttaa, että vatvomisella ja uudestaannäkemisellä saataisiin se sytkäri kaivettua ja jotain pikkunuotiota alulle, niin miehisenä luotan itse omaan fckbl-anturiini. Ja kun toinenkin on mies niin lienee turha odotella sieltäkään suunnalta sääli/epätoivo-yhteydenottoa.

Mutta ei se mitään, kohta pääsee heristelemään höyhenillä koristeltuja risuja ja hokemaan ikiaikaista "palkka mulle!"-lorua. Pääsiäisen munajahti alkakoon!

Kipeäätekevän kauniit pojat ja tytöt

Tulin eilen Vantaalta takaisin keskustaan. Ei, älkää kysykö mitä minä tein Vantaalla, ette halua tietää.

Kuitenkin noustessani metrosta näin kadulla kipeäätekevän kauniin rokkipojan. Kyllähän te tiedätte, laiha, mustat farkut, tennarit, rokkitukka, nätti naama jne. Ja jotenkin tiesin, että se odottaa omaa rokkityttöään. Ja kohta siihen riensikin kipeäätekevän kaunis rokkityttö (pieni, laiha, pörrönen tukka, nätit ja vähän boheemit mutta kutenkin siistit ja viimeseen asti mietityt vaatteet ja kengät).

Ajattelin siinä hetkessä, että meikä ei tuu koskaan saamaan tuommosta kipeäätekevän kaunista rokkipoikaa. Ihan siksi, koska paahdan menemään tuolla homssuisena, tukka joskus kampaamattomana, hame vyötärölle hilautuen, vessapaperia kengässä, hammastahnaa suupielissä ja jos meikkaan niin ripsarit poskilla. Ei tämmöset "homssantuusat" saa poikia jotka on varattu täydellisille olennoille.

Huokaus.

Joskus helpottaisi, jos ne rokkitytöt edes kerran kävelisivät sitä vessapaperia kengässä tai hame survottuna sukkahousuihin. Mutta ei, he ovat täydellisiä. Aina.

Ihastumisvaara

Tänään, tai, no jo eilen, koettiin ensimmäinen rehellinen kesäsade, joka toi mukanaan toivoa myös siitä, että nyt ne perkeleen lumet on ja pysyy poissa kaduilta. Enää ei tule takatalvea.

Joten, voidaan olettaa ja jopa sanoa, että kevät on täällä. Hyvä juttu ilmastollisesti, lämmintä, aurinkoa jne.

Ihmissuhteiden kannalta ihan perseestä. Pitää kammata hiukset aamulla kun ei voi enää syrtätä pipoa korville. Pitää pitää muitankin kenkiä kuin uskollisia tennareita. Pitää meikata, koska kalvakkuutta ei voi enää pistää syys/talvi/kaamos/lumimasennuksen syyksi.

Mutta eritoten siksi, että itse olen aurinkoenergialla käyvä otus ja kun kevätaurinko pikkuhiukkasen pilkottelee, niin hormonimylly päsähtää pyörimään ylikierroksilla.

Tämä tarkoittaa vakavaa ihastumisvaaraa. Etenkin siksi, että ei ole ketään potentiaalista ihastumisen kohdetta ollut lähimaillakaan, vaan käsi poskella toteutetut huokailut on pitänyt kohdistaa amerikkalaisten viihdesarjojen tähtiin. Joten tiedän tasan tarkkaan, että ihastun, läkähdyn ja teinitermein sanottuna läimähdän korviani myöten ensimmäiseen kohtuu-ok-hyvännäköiseen kaksilahkeiseen joka edes juttelee minulle enempää, kuin pakolliset tervehdykset. Kun keväthöyryisessä päässäni olen ihan varma, että se tarkoittaa sitä, että mies on kiinnostunut. Kyllä vain, se, että se juttelee juuri minulle on se ainoa merkki mitä tarvitaan, kun käsi jo hapuilee vaaleanpunaista tussia ja piirtelee sydämiä vihkon reunaan.

Okei, ihastuminen on ihanaa, se tuo väriä tylsiin päiviin kun voi kytätä ihastumisensa kohdetta mesessä/facebookissa/kadulla/sanomalehden välistä/kiikarilla/kuumailmapallosta/naapurin puusta, tiedättehän te. Mutta, jos ihastumisen kriteerinä on nopeus, eli sitä valitaan se ensimmäinen joka sattuu tähtäimeen, niin ennusteet sille, että ihastumisen kohde olisi "se oikea" (tai edes "se väärä mutta joka tuntuu tosi pitkään oikealta, tai ei edes tunnu mutta on ainakin hyvä sängyssä niin että sitä kestää pidempään"), ovat aika huonot. Niinpä ainakin itseni kohdalla tällaiset salamaihastumiset ovat johtaneet joskus hyvinkin noloihin lopputuloksiin, kun on vihdoin saanut sen ihastuksensa kammettua puolinelsonilla ketoon, ja sitten tajuaa, ettei se nyt ollut oikein kummonenkaan.

Noh, pelko perseessä odotellaan kevään etenemistä. Viime viikonloppu oli onneksi hiljaiseloa tutussa pariskuntaseurassa niin mitään peruuttamatonta ei tapahtunut. Mitähän turvallista sitä keksisi loppukevääksi ja -kesäksi, voisi turhat hasardit välttää tänä vuonna.